
Yli kymmenvuotinen historia
Tarasten Kiertotalousalue -hanke käynnistyi yli kymmenen vuotta sitten, kun kangasalalainen sijoittaja Harri Oesch alkoi pohtia alueen käyttöä ja sen jalostamista hyödyttämään Tampereen kaupunkiseudun talousaluetta. Hanke käynnistettiin yhteistyössä Kangasalan kaupungin kanssa ja alueelle saatiin aikaan voimassa oleva aluekaava.
Yrityksen varsinainen toiminta käynnistyi vuonna 2017, ja kuokka alueella lyötiin maahan vuoden 2019 alussa, jolloin Tarastentietä ryhdyttiin rakentamaan.
Vahvaa osaamista
Tarasten Kiertotalousalueen omistavat tällä hetkellä Suomen Erityisjäte Oy ja sijoittaja Harri Oesch yhtiönsä Inferno Kapital Oy:n kautta. Suomen Erityisjäte Oy:n omistuksen taustalla ovat LHJ Group sekä Kuusakoski Oy. Omistajien tuki, tietotaito ja resurssit ovat koko toiminnan ajan olleet kiertotaloushengen mukaisesti yhtiön käytössä.
Tarasten Kiertotalousalue Oy pyrkii hankintatoimessaan sekä yhteistyökumppaniensa valinnassa pitkäaikaiseen ja molempia osapuolia hyödyttävään kumppanuuteen.

Tarasten Kiertotalousalue
Pikonlinnantie 240
36280 Kangasala
Laskutustiedot toimittajille (pdf)
Suomen Erityisjäte Oy:n sivut
LHJ Group sivut
Kuusakoski Oy sivut